lauantai 20. marraskuuta 2010

Ponituloksia

Morenon uusimmat ponitulokkaat ovat nyt juosseet ensimmäiset laukkansa Schecke-Ponysin laukkaradalla eilen päivällä. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, oikein otollinen ensimmäisiin startteihin.

Me saavuimme paikalle jo hyvissä ajoin, tutustuttiin vähän paikkoihin ja ennen kaikkea yritettiin päästä sisälle ponipiireihin. Minut kun (ehkä toivottavasti) tunnetaan vain hevospuolelta, niin nyt sitten ilmestyn kisapaikalle sekalaisen lauman kanssa erikokoisia poneja. Jockeytkin tietysti oli mukana, osa tuli paikalle omin kyydein. Saa nähdä mitä meistä oikein ajateltiin ...

Maiden Day starttasi ykkösryhmän lähdöillä, puolentoista furlongin matkalla. Meidän ponit eivät voittoon asti yltäneet, muutama sijoitus kyllä tuli; shettisorit British Legion ja Disco Heat sijoittuivat kolmanneksi sekä viidenneksi orien lähdössä.

Tammojen lähdössä tuli sitten jo ensimmäinen voitto; shettistamma Midnight Milano laukkasi lähtönsä voittoon muutaman metrin etumatkalla. Tamma oli jockeyn mukaan ollut erittäin pörheä ja menevällä tuulella, ja kyllä saa pikkuneidistä ollakin ylpeä! Hienosta brittiläisestä laukkasuvusta kasvatettu tamma, joka nappaa maidenin voittonsa heti ensimmäisessä lähdössä.

Kolmannen, kakkosryhmäläisten lähdön voitti Schecke-Ponysin oma lewitzer-ori, Kaspar nach Schecke. Se oli kyllä ylivoimaisesti paras, muut tulivat vasta sekuntien viiveellä. Meidän welsheistä vain Vertical Rhytm ja Yes Please selviytyivät sijoituksille.

Kolmosryhmän lähdössä tuli jälleen voitto kotiin. Connemara-orini Spaceman Q34 nappasi voiton itselleen tekemällä hienon juoksun. Jockeyn mukaan orissa oli kyllä pidättelemistä, vaikka alkuvaikeudet lähtökarsinaan menossa ja sieltä pois tulossa selkeästi haittasivat lähdön kulkua. No mikäs siinä, tämän herran kanssa treenaamme lisää ja siirrymme ensi kaudella tasoa ylemmäs.

Kolmas ja viimeinen voitto tuli nelosryhmän lähdöstä, ratsuponiorille nimeltä House of Circus. Herra kyllä käyttäytyykin kuin sirkuksessa oltaisiin, se poukkoilee minne sattuu ja ihmisen kunnioituskin tuntuu olevan välillä hieman hakusassa. Se kuitenkin juoksi ykköseksi ja nappasi palkintorahat kotiin. Tammapuolella New York City Girl sijoittui kakkoseksi, ja jäi vain askeleen päähän voitosta. Ehkä sitten ensi kerralla.

Eli kyllä saa olla ylpeä; näinkin hyviä suorituksia heti ekalla kertaa. Saa nähdä miten huomisissa risuesteissä käy, kun kävin hakemassa lauman amerikanponeja (sekä muutaman british spotted ponin ja ratsuponin). Toivottavasti menee yhtä hyvin !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti